On jotain asioita, joita ehkä pitäisi miettiä ennen allalle lähtöä. Olen saanut kommentteja aiheeseen liittyen, enkä halua sitä ajatusta mitenkään kuolettaa, mutta pyydän harkistemaan tarkkaan. Mikään ei ole mustavalkoista. Vaikka tässä on hyviä päiviä ja "helppoa rahaa", niin se on suurimmaksi osaksi ollut sitä vähintä aikaa tässä. Tämä blogi ei todellakaan anna todellista kuvaa tästä. Tänne tulee kirjoteltua hyvin vaihtelevissa fiilikssiä, ja oikeasti antaen ei edes raapaisu pintaa todellisuuteen. Sitä ei voi antaa vaikka mitä tekisi, se täytyisi kokea.
Tällä hetkellä tulee vaan pari asiaa ekana mieleen, mut haluan nostaa ne silti esiin.
1. Salailu. Oletko valmis olemaan "julkisesti huora"? Jos et, mieti tarkkaa kykyjäsi salailla. Se on yllättävän rankkaa. Pelon lisäksi rankinta. Ehkä rankempaa kuin pelko. Jos et uskaltaisi kertoa kellekkään, (joka tietyissä tapauksissa voi olla oikea ratkaisu) oletko tarpeaksi vahva kantamaan kaiken käsittelemäsi yksin sisälläsi? Tää homma vaatii munaa, it's not a joke.
2. Jostain joskus luin, että sen jälkeen kun alkaa huoraa seksi ei enää ikinä tuu olee samaa. Se on totta.
3. Nyt menee henkilökohtaisuuksiin, mut oon jo muutaman vuoden suhteellisen kylmä ihminen ihmissuhteiden suhteen, teilannut monet ehdokaat, mitä paremmat sitä hanakammin en oo ollu niiden kanssa alkamassa seurustelemaan. MUTTA, samantien kun tän alotin aloin kaipaan IHMISTÄ. Seksi on toki erilaista asikkaiden kanssa, mutta sitä keksimääräisesti kaipaa vähemmän, jopa tämmöisenä nymffona. Se mitä kaipaa on oikeaa ihmistä, ihan vain hetkeki vierelleen, koskettamaan, pitämään hyvänä ja välittämään, AIDOSTI. Ja tämä on ehkä vaikeinta ikinä.
4. Paljastuminen? Jos päätät pysyä kaapissa ja salailla kaikilta kaiken, niin entä sit jos (/kun) päivä tulee että jotain kautta jotain selviää? Nämäkin tilanteet kannattaa miettiä etukäteen. Niinkuin oikeastaan ihan kaiken tähän aiheeseen liittyvän, ennakoiminen ja se, että miettii mitä tilanteessa tekisi auttaa tosi paljon, mut ei sekään pelasta. Toki ajattelet ehkä olevasi niin tarkka asioista, ettet paljastu. Niinki voi käydä, mutta hyvin todennäköistä on se, että vähintään joku tutun-tuttusi tietää jotain kautta jostain jotain, mutta toivottavasti on fiksu tyyppi eikä juoruile asioilla, jotka ei hänelle kuulu. Entäs se tilanne, että tulee tuttu asiakkaaksi? Molemmat on jo siinä vaiheessa kuseessa, riippuen tilanteesta kumpikaan ei sano mitään, tai toinen lörpöttelee. Ikävä fakta on se, että kaikki tuntee kaikki suomessa vähintään kolmen ihmisen välillä.
Kirjoitin tän ensiks sulkuihin, kun meni taas vähän ohi aiheen, mutta annetaan olla tohon jatkona...
Itseasiassa olen miettinyt sitä, että menisin tätä aina välillä tekemään ainoastaan ulkomaille ja tulisin sit takas "normaaliin elämään" tänne. Käytännössä se olisi mahdollista, joskin vaatisi paljon järjestelyjä, mutta isoin mutta on se, ettei siinä olisi taloudellisesti mitään järkeä ja riskit ois paljon korkeammat. En tiedä kaikista maista, mutta useammissa Euroopan maissa seksi maksaa vähemmän kuin täällä. Kokisin sen myös turvattomampana, joten voisin kuvitella että tekis alottelijana mieli "tarjoutua" jonkun pimpin "apuun", etenkin jos se siellä maassa ois laillista, mut siitäki kuullu tarinoita kuinka tosta tilanteesta ei pääse pois kun haluais lähteä.
5. Turvallisuus. Mitä se on? Monet sanoo, että tässä pahinta on se, että miten voit olla turvassa? Onneks ei oo hengenvaarallisia tapauksia tullu, mut niitäkin on muilla ollut ja myös tutuilla raiskauksia ja ryöstöjä, eli se ei oo mikään vitsi vaan vakavasti otettava uhka. Vaikka toki mulla ei ole mitään noista edellämainituista henkilökohtaisesti käynyt, mut se pelko elää siel takaraivossa, ja vähän fiiliksestä riippuen se voi varjotaa koko tapaamista, ja aina kun mies hivuuttaa käsiään kaulalles pelkäät et se alkaa kuristaa... Siinä tilanteessa olis tosi avuton. Turvallisuus systemeejä tulis miettiä paljon, sitä oon tehnyt, mut tuntuu et "mikään ei riitä" ja se on varmasti ihan totta et jos joku tulis aikeissaan tappaa mut, niin varmasti siinä onnistuis olis mulla mitkä tahansa turvasysteemit, se ois liian myöhästä ku apu tulis.
Mm. näiden asioiden takia vituttaa hinnoista vinkujat. Ties missä ammateissa saat vaarallisen työn lisää, entäs tässä? Edellen musta tää on alipalkattua hommaa loppuenlopuks ku miettii mitä itestään antaa ja miten riskien alle itsensä tietoisesti alistaa.
Mutta toki ne hinnoista vinkujat on miehiä, jotka ei muutenkaan (yleensä) ymmärrä mitään siitä et miksi naista pelottaa kävellä yksin yöllä jossain. Ja miksi nainen kokee uhkaavana sen, et joku sattuu kävelemään sen perässä samaan suuntaan. Nää on ehkä vähän tämmösiä juttuja niinku tää synnytyskipu, miehet voi aidosti yrittää ymmätävänsä, oikeesti tehä parhaansa ja jopa muuttaa käyttäytymistään, mut miehet ei tule koskaan täysin ymmärtämään ja kokemaan sitä.
Tässä vaan ihan muutamia asioita, mitä haluaisin että olisin ehkä itse miettinyt ennen alalle lähtöä, niitä ouis vaikke mitä, mut kaikkee ei voi vaatii kerraallaan tulevan. Vielä yks silti.
6. Yksinäisyys yllättää. Voisin sanoa, et se oon varmaan vaan mä, mutkun tiedän ettei oo. Se monet ystävät karkottaa tai vähintäänkin on vaikea pysyä läheisinä kun ei voi puhua avoimesti, meinaa sanoa jotain ja sit iskee se et "ei tota voi sanoo ku se liittyy tohon mitä se ei tiedä.". Tai sit myös se vaihtoehto, että kerrot avoimesti ja se teidät nimenomaan karkottaa, ja välinne ei tule enää ikinä olemaan entisensä, vaikka olisitte edelleen ystäviä. (Tää liittyy nyt taas aika vahvasti noihin aiemmpiin kohtiin, kaikki kutoutuu yhteen, heh heh. Vaikka ystävä ottais sen hyvin, se silti todennäköisesti jollai tasolla muuttaa teidän ystävyyttä, ja nyt olen tajunnut myös sen, että jossain tilanteissa kertominen olisi itsekästä. Ihan sama kuinka hyvin tunnet ihmisen, et voi ikinä olla varma, kuinka vaikeaa oikeasti olisi hänelle käsitellä tämmöistä asiaa hänen läheisestään, etenkin jos lähtökohta on "ethän kerro kellekään". Mulla on vähän paska fiilis jostain kertomisesta, kun vasta liian suurella viiveellä tajusin kuinka ikävään ja vaikeeseen tilanteeseen olin toisen asettanut, jotta voisin mahdollisesti itse voida vähän paremmin. Itsekästä.)
Voisin hyvin uskoa, et tää johtuu vaan musta, mutkun oon kuullut saman muilta niin voin hyvin uskoa ettei se kauhean poikkeuksellista ole, joskaan myöskään oletettavaa, riippuu tapauksesta ja ihmisestä. Ajattelin aina ennen, et mulla on paljon ystäviä ja ihmisiä elämässä, nyt jotenkin ehkä suhtautuu eri tavalla ja niitä ei kummasti tunnu enää olevan samalla tavalla. Iso virhe on myös päätyä siihen tilanteeseen, että seksinmyynti on ainoaa mitä teet, josta ilmeisesti voi seurata myös se, että kaikki ihmissuhteet tulee samoista ympyröistä, ystäväsi on kollegoja ja poikaystäväsi asiakas. (Nyt ehkä täytyy tarkentaa etten ihan itseeni tossa vikassa kuitenkaan viitannut.)
Mutta, ehkä tän kirjoituksen pointti (omien ajatusten selvittely lisäksi) oli se, että toivoisin kaikkien uusien tyttöjen miettimään hieman pidempään mihin on lähdössä ja mitä on valmis tekemään. Toki on hetkiä "ei vittu ku oli helppoo rahaa", mut se on vain hetkittäin. Se, että olet huora ja kaikki tämä... Se seuraa 24/7. Vaikka pidä työ-minän ja siviili-minän usein niin hyvin erillään, etten enää muista mitä "duunipäivän" aikana on tapahtunut. Silti se fiilis, ajatukset, kokonaisuus, ei katoa ikinä mihinkään. Epäilen vähän katoisinko vaikka lopettaisi. Varmasti jollain tapaa jää aina eläään. Ihan pieninä asioina hetkittäin, ohikiitäviä hetkiä "lauma bisnesmiehiä ja epäilet onko joku niistä ehkä, onko tuolla, ei, ajattelen vaan, vai ajattelenko vaan?" ja kun saavut yksin kotiin yöllä "ei kai kukaan sekopää odottele jossain tuolla pusikossa millon tuun kotiin", avaat nopeesti oven rappukäytävään, kunnes huomaat pulssisi vain kiihtyvän "entä jos se onki tääl pimees rappukäytäväs, tänne se pääsis ja ois helpompi yllättää". Ainoastaan kotoan on turvassa, eikä enää ikinä olen niin turvallinen olo kotona kun joskus oli.
Niin pienestä voi alkaa niin suuri muutos, lopullinen muutos. Kaikkeen.
Pakko heittää viel loppuun jotain tosi ärsyttävän kornia, kuten me synnytään yksin, me eletään yksin, ja me kuollaan yksin. Ja niin se on myös tässä aiheessa, ihan sama mitkä tukiverkot sulla on, sä oot siinä yksin, sinä teet sitä yksin. Vain sinä.
Tällä hetkellä tulee vaan pari asiaa ekana mieleen, mut haluan nostaa ne silti esiin.
1. Salailu. Oletko valmis olemaan "julkisesti huora"? Jos et, mieti tarkkaa kykyjäsi salailla. Se on yllättävän rankkaa. Pelon lisäksi rankinta. Ehkä rankempaa kuin pelko. Jos et uskaltaisi kertoa kellekkään, (joka tietyissä tapauksissa voi olla oikea ratkaisu) oletko tarpeaksi vahva kantamaan kaiken käsittelemäsi yksin sisälläsi? Tää homma vaatii munaa, it's not a joke.
2. Jostain joskus luin, että sen jälkeen kun alkaa huoraa seksi ei enää ikinä tuu olee samaa. Se on totta.
3. Nyt menee henkilökohtaisuuksiin, mut oon jo muutaman vuoden suhteellisen kylmä ihminen ihmissuhteiden suhteen, teilannut monet ehdokaat, mitä paremmat sitä hanakammin en oo ollu niiden kanssa alkamassa seurustelemaan. MUTTA, samantien kun tän alotin aloin kaipaan IHMISTÄ. Seksi on toki erilaista asikkaiden kanssa, mutta sitä keksimääräisesti kaipaa vähemmän, jopa tämmöisenä nymffona. Se mitä kaipaa on oikeaa ihmistä, ihan vain hetkeki vierelleen, koskettamaan, pitämään hyvänä ja välittämään, AIDOSTI. Ja tämä on ehkä vaikeinta ikinä.
4. Paljastuminen? Jos päätät pysyä kaapissa ja salailla kaikilta kaiken, niin entä sit jos (/kun) päivä tulee että jotain kautta jotain selviää? Nämäkin tilanteet kannattaa miettiä etukäteen. Niinkuin oikeastaan ihan kaiken tähän aiheeseen liittyvän, ennakoiminen ja se, että miettii mitä tilanteessa tekisi auttaa tosi paljon, mut ei sekään pelasta. Toki ajattelet ehkä olevasi niin tarkka asioista, ettet paljastu. Niinki voi käydä, mutta hyvin todennäköistä on se, että vähintään joku tutun-tuttusi tietää jotain kautta jostain jotain, mutta toivottavasti on fiksu tyyppi eikä juoruile asioilla, jotka ei hänelle kuulu. Entäs se tilanne, että tulee tuttu asiakkaaksi? Molemmat on jo siinä vaiheessa kuseessa, riippuen tilanteesta kumpikaan ei sano mitään, tai toinen lörpöttelee. Ikävä fakta on se, että kaikki tuntee kaikki suomessa vähintään kolmen ihmisen välillä.
Kirjoitin tän ensiks sulkuihin, kun meni taas vähän ohi aiheen, mutta annetaan olla tohon jatkona...
Itseasiassa olen miettinyt sitä, että menisin tätä aina välillä tekemään ainoastaan ulkomaille ja tulisin sit takas "normaaliin elämään" tänne. Käytännössä se olisi mahdollista, joskin vaatisi paljon järjestelyjä, mutta isoin mutta on se, ettei siinä olisi taloudellisesti mitään järkeä ja riskit ois paljon korkeammat. En tiedä kaikista maista, mutta useammissa Euroopan maissa seksi maksaa vähemmän kuin täällä. Kokisin sen myös turvattomampana, joten voisin kuvitella että tekis alottelijana mieli "tarjoutua" jonkun pimpin "apuun", etenkin jos se siellä maassa ois laillista, mut siitäki kuullu tarinoita kuinka tosta tilanteesta ei pääse pois kun haluais lähteä.
5. Turvallisuus. Mitä se on? Monet sanoo, että tässä pahinta on se, että miten voit olla turvassa? Onneks ei oo hengenvaarallisia tapauksia tullu, mut niitäkin on muilla ollut ja myös tutuilla raiskauksia ja ryöstöjä, eli se ei oo mikään vitsi vaan vakavasti otettava uhka. Vaikka toki mulla ei ole mitään noista edellämainituista henkilökohtaisesti käynyt, mut se pelko elää siel takaraivossa, ja vähän fiiliksestä riippuen se voi varjotaa koko tapaamista, ja aina kun mies hivuuttaa käsiään kaulalles pelkäät et se alkaa kuristaa... Siinä tilanteessa olis tosi avuton. Turvallisuus systemeejä tulis miettiä paljon, sitä oon tehnyt, mut tuntuu et "mikään ei riitä" ja se on varmasti ihan totta et jos joku tulis aikeissaan tappaa mut, niin varmasti siinä onnistuis olis mulla mitkä tahansa turvasysteemit, se ois liian myöhästä ku apu tulis.
Mm. näiden asioiden takia vituttaa hinnoista vinkujat. Ties missä ammateissa saat vaarallisen työn lisää, entäs tässä? Edellen musta tää on alipalkattua hommaa loppuenlopuks ku miettii mitä itestään antaa ja miten riskien alle itsensä tietoisesti alistaa.
Mutta toki ne hinnoista vinkujat on miehiä, jotka ei muutenkaan (yleensä) ymmärrä mitään siitä et miksi naista pelottaa kävellä yksin yöllä jossain. Ja miksi nainen kokee uhkaavana sen, et joku sattuu kävelemään sen perässä samaan suuntaan. Nää on ehkä vähän tämmösiä juttuja niinku tää synnytyskipu, miehet voi aidosti yrittää ymmätävänsä, oikeesti tehä parhaansa ja jopa muuttaa käyttäytymistään, mut miehet ei tule koskaan täysin ymmärtämään ja kokemaan sitä.
Tässä vaan ihan muutamia asioita, mitä haluaisin että olisin ehkä itse miettinyt ennen alalle lähtöä, niitä ouis vaikke mitä, mut kaikkee ei voi vaatii kerraallaan tulevan. Vielä yks silti.
6. Yksinäisyys yllättää. Voisin sanoa, et se oon varmaan vaan mä, mutkun tiedän ettei oo. Se monet ystävät karkottaa tai vähintäänkin on vaikea pysyä läheisinä kun ei voi puhua avoimesti, meinaa sanoa jotain ja sit iskee se et "ei tota voi sanoo ku se liittyy tohon mitä se ei tiedä.". Tai sit myös se vaihtoehto, että kerrot avoimesti ja se teidät nimenomaan karkottaa, ja välinne ei tule enää ikinä olemaan entisensä, vaikka olisitte edelleen ystäviä. (Tää liittyy nyt taas aika vahvasti noihin aiemmpiin kohtiin, kaikki kutoutuu yhteen, heh heh. Vaikka ystävä ottais sen hyvin, se silti todennäköisesti jollai tasolla muuttaa teidän ystävyyttä, ja nyt olen tajunnut myös sen, että jossain tilanteissa kertominen olisi itsekästä. Ihan sama kuinka hyvin tunnet ihmisen, et voi ikinä olla varma, kuinka vaikeaa oikeasti olisi hänelle käsitellä tämmöistä asiaa hänen läheisestään, etenkin jos lähtökohta on "ethän kerro kellekään". Mulla on vähän paska fiilis jostain kertomisesta, kun vasta liian suurella viiveellä tajusin kuinka ikävään ja vaikeeseen tilanteeseen olin toisen asettanut, jotta voisin mahdollisesti itse voida vähän paremmin. Itsekästä.)
Voisin hyvin uskoa, et tää johtuu vaan musta, mutkun oon kuullut saman muilta niin voin hyvin uskoa ettei se kauhean poikkeuksellista ole, joskaan myöskään oletettavaa, riippuu tapauksesta ja ihmisestä. Ajattelin aina ennen, et mulla on paljon ystäviä ja ihmisiä elämässä, nyt jotenkin ehkä suhtautuu eri tavalla ja niitä ei kummasti tunnu enää olevan samalla tavalla. Iso virhe on myös päätyä siihen tilanteeseen, että seksinmyynti on ainoaa mitä teet, josta ilmeisesti voi seurata myös se, että kaikki ihmissuhteet tulee samoista ympyröistä, ystäväsi on kollegoja ja poikaystäväsi asiakas. (Nyt ehkä täytyy tarkentaa etten ihan itseeni tossa vikassa kuitenkaan viitannut.)
Mutta, ehkä tän kirjoituksen pointti (omien ajatusten selvittely lisäksi) oli se, että toivoisin kaikkien uusien tyttöjen miettimään hieman pidempään mihin on lähdössä ja mitä on valmis tekemään. Toki on hetkiä "ei vittu ku oli helppoo rahaa", mut se on vain hetkittäin. Se, että olet huora ja kaikki tämä... Se seuraa 24/7. Vaikka pidä työ-minän ja siviili-minän usein niin hyvin erillään, etten enää muista mitä "duunipäivän" aikana on tapahtunut. Silti se fiilis, ajatukset, kokonaisuus, ei katoa ikinä mihinkään. Epäilen vähän katoisinko vaikka lopettaisi. Varmasti jollain tapaa jää aina eläään. Ihan pieninä asioina hetkittäin, ohikiitäviä hetkiä "lauma bisnesmiehiä ja epäilet onko joku niistä ehkä, onko tuolla, ei, ajattelen vaan, vai ajattelenko vaan?" ja kun saavut yksin kotiin yöllä "ei kai kukaan sekopää odottele jossain tuolla pusikossa millon tuun kotiin", avaat nopeesti oven rappukäytävään, kunnes huomaat pulssisi vain kiihtyvän "entä jos se onki tääl pimees rappukäytäväs, tänne se pääsis ja ois helpompi yllättää". Ainoastaan kotoan on turvassa, eikä enää ikinä olen niin turvallinen olo kotona kun joskus oli.
Niin pienestä voi alkaa niin suuri muutos, lopullinen muutos. Kaikkeen.
Pakko heittää viel loppuun jotain tosi ärsyttävän kornia, kuten me synnytään yksin, me eletään yksin, ja me kuollaan yksin. Ja niin se on myös tässä aiheessa, ihan sama mitkä tukiverkot sulla on, sä oot siinä yksin, sinä teet sitä yksin. Vain sinä.
