Joinain hetkinä ajattelen, että toivoisin voivani lopettaa tämän. Toivoisin voivani asettua aloilleen jonkun ihanan kanssa, tehdä normaaleja juttuja, elää pullantuoksuista arkea.
Joinain hetkinä ajattelen, että pystyisinkö edes lopettamaan tätä vaikka taloudellinen tilanne ei tätä enää "vaatisikaan". Jännitys koukuttaa. Jonain hetkinä tästä saa irti jotain semmosta, mitä ei muualta saa... Myös sen rahan lisäksi. Lisätunteja elämänkoulussa, hauskoja tarinoita (jos niitä voisi jollekkin kertoa) sekä tunne, että tekee jotain tavallisuudesta poikkeavaa.
Olen aina kokenut olevani hieman erilainen kuin muut, jollain tavalla vähemmistössä verrattuna valtavirtaan. Tää vaan vahvistaa sitä, ja joinain hetkinä jopa pidän siitä tunteesta.
Osaisinko edes elää normaalia pullantuoksuista elämää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti